maanantai 22. syyskuuta 2014

Miten minusta tuli ulkosuomalainen / Britannika

Noniin, ja tästä lähtee postaussarja ulkosuomalaisbloggaajista, jossa haastattelen eri ulkosuomalaisbloggaajia heidän elämästään ulkomailla, ja matkastaan sinne. Ensimmäisenä vuorossa Annika Britannika blogista.
 
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 
Britannika, Lontoo, töissä kansainvälisessä firmassa. missbritannika.com Blogi on elänyt bloggaajan mukana ensimmäisestä ulkomaille lähdön päivästä tähän päivään asti. Käytännössä se on sekoitus päiväkirjaa, matkablogia ja lifestyle-blogia. Silloin tällöin kirjoittelen myös oppaitaLontooseen muuttajalle omiin kokemuksiin perustuen. Mulla on myös tapana  joskus jättää asioita rivien välistä luettavaksi. Kaikkea kun ei julkisessa päiväkirjassa voi ihan suoraan sanoa.

 

 
 

 

1.    Minne menit ensimmäisellä ulkomaanmatkallasi ja mitä siitä jäi mieleen?

Italia oli ensimmäinen matkakohteeni, mutta olin niin pieni etten muista siitä reissusta mitään. Ensimmäinen ulkomaanmatka josta minulla on ihan omiakin muistoja taisi olla Kreeta kun olin neljä- tai viisivuotias. Muistan uima-altaan ja Nallekerhon!

2.    Matkustelitko paljon lapsena ja teini-ikäisenä?

Matkusteltiin aika paljon perheen kanssa Euroopassa ja aina kun koulussa oli jotain opintomatkoja tai muita matkamahdollisuuksia olin heti messissä.

3.    Oletko asunut missään muussa maassa kuin Suomessa ja nykyisessä asuinmaassasi?

Suomen ja Englannin lisäksi asuin puoli vuotta Ranskassa. Kävin tekemässä työharjoittelun Pariisissa. Mulla oli aina sellanen kaupunkien pyhä kolminaisuus mielessä - Pariisi, Lontoo ja New York. Pariisi ja Lontoo on tikattu, mutta nyt tunnustan että New York ei enää kiinnosta yhtä paljon kuin aiemmin. Jossain uudessa maassa haluan kyllä vielä asua ennen kun (ehkä) muutan joskus takaisin Suomeen. Jos pitäisi verrata Pariisia ja Lontoota asuinkaupunkeina niin Lontoo on paljon kivempi. Lontoo on niin paljon suvaitsevaisempi ja jotenkin vaan enemmän mun tyylinen.

4.    Milloin ja miksi muutit nykyiseen asuinmaahasi?

Muutin ensimmäisen kerran Englantiin vuonna 2009 opiskelijavaihdon takia. Se kesti vuoden jonka jälkeen kävin siellä Pariisissa ja hetken aikaa olin Suomessakin. Lontooseen muutin kolme vuotta sitten kun sain maisteriopiskelupaikan täältä. Opintojen loputtua löytyi duunikin ja sitten tuli vain jäätyä ilman sen kummempaa suunnittelua.

5.    Oliko sinun tarkoitus muuttaa pysyvästi? Miksi jäit asumaan nykyiseen asuinmaahasi?

Ei todellakaan. En ollut koskaan suunnitellut muuttavani ulkomaille pidemmäksi aikaa. Se vaan tapahtui. Tänne jäin koska täältä sattui löytymään kiva duuni ja täällä oli valmiiksi jo paljon ystäviäkin. Kun oli ehtinyt jo asua Pariisissa ja Lontoossa, tuntui ajatus Helsingin kokoisesta pienestä kaupungista hiukan ahdistavalta.



6.    Jos joku tulisi asuinpaikkakunnallesi 48. tunniksi, mitä heidän kannattaisi tehdä ja kokea?

Riippuu ihan tyypistä. Lontoossa on kaikkea erilaista erilaisille ihmisille. Jos ei oo käyny täällä aiemmin niin haluaa varmaan tsekata ainakin osan perusturistinähtävyyksistä. Sitten ainakin kerran pitää syödä jossain huippuraflassa ja nähdä ainakin yksi puisto. Ja matkustaa bussin yläkerrassa. Ja käydä ainakin yksillä markkinoilla, Spitalfields, Portobello, Columbia Road, Borough tai joku vastaava.

7.    Mitkä ovat kolme parasta ja kolme huonointa asiaa asuinmaastasi?



Lontoo on jollain tavalla eri asia kuin Englanti yleisesti, joten en tiedä pitäiskö mainita nää Lontoosta eikä niinkään Englannista. Parhaimpia asioita on mun mielestä kansainvälisyys, ihmisten kohteliaisuus ja sijainti josta pääsee kätevästi matkustamaan ympäri maailmaa. Kolme huonointa on vanhanaikaisuus joissain asioissa (tosin huomaan että joskus itseasiassa tykkään siitä), laktoosittoman jäätelön puute, pitkät duunipäivät.
 


8.    Jos vertaisit asuinmaatasi Suomeen, millä tavalla se on parempi ja millä huonompi kuin Suomi?

Parempia asioita Englannissa on kansainvälisyys, ilmasto, ihmisten kohteliaisuus, terveydenhuolto, yliopistokoulutuksen taso ja työmahdollisuudet. Suomessa parempia asioita on koulutuksen ilmaisuus, työajat, rakentamisen taso ja asuntojen kunto.

9.    Käytkö Suomessa usein? Matkusteletko muuten paljon?

Käyn Suomessa duunin takia kerran tai kaks kuukaudessa. Sen lisäksi yritän käydä reissussa muualla kuin Suomessa vähintään joka toinen kuukausi. Lomapäivät käytän aina ulkomaanreissuihin!

10.Aiotko/uskotko palaavasi Suomeen asumaan vielä joskus? Miksi?

Palaan melko varmasti jossain vaiheessa. Saatan myös mennä takaisin hetkeksi ja sitten taas lähteä ulkomaille. Jos palaan niin varmaan ainakin siinä vaiheessa kun on lapsia ja pitäis laittaa niitä kouluun. Toisaalta tällä hetkellä mulla ei ole aavistustakaan mitä teen muutaman vuoden, tai edes muutaman kuukauden päästä.

11.Minkä ohjeen antaisit ulkomaille muuttavalle ja uudelle ulkosuomalaiselle?

Hyväksy se että asiat ei tule olemaan niin kuin Suomessa ja älä stressaa asioista turhaan.  On ihan turhaa murehtia ja puhista ja marista siitä että asiat ei toimi kuten Suomessa - ei tietenkään, et ole Suomessa! Nauti uuden kotimaasi erilaisuudesta ja uusista mahdollisuuksista. Tutustu muihin ulkosuomalaisiin mutta älä eristäydy liikaa expat-piireihin.



Annika on myös kirjoittanut tarkemmin matkastaan ulkosuomalaiseksi, ja siihen pääsee tutustumaan tästä ja hänen bloginsa etusivulle tästä

Ensi viikon maanantaina, Suomen aikaan klo 8 tulee uusi haastattelu! Tsekatkaapa täältä kuka onkaan vuorossa!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 
Jos haluaisit haastateltavaksi, mailaile osoitteeseen suklaatajakahvia (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails